Uusi kasvukausi on alkamassa ja saamme jännityksellä odottaa, mitkä köynnöksistä selvittivät taas yhden haastavan talven. 

Köynnösten talvehtiminen riippuu merkittävästi myös edellisestä kasvukaudesta ja syksyn etenemisestä, jotka ratkaisevat köynnöksen valmistautumisen talveen. Kasvukausi 2025 oli poikkeuksellisen huono kylmän alkukesän aiheuttaman myöhäisen kukkimisen ja väärään aikaan tulleen lämpimän jakson vuoksi. Lämmin jakso lokakuun pienten alkupakkasten jälkeen mahdollisti sadonkorjuun poikkeuksellisen myöhään, parhaimmillaan jopa lokakuun lopussa. Talveen valmistautuminen myös viivästyi ja saattoi lisätä talvivaurioita ainakin herkimmillä lajeilla. Onneksi tänä talvena lumikerros on suojellut suuressa osassa maata pahimmilta pakkasilta ainakin alimmat silmut, jotka useimmilla lajikkeilla ovat ne satoa tuottavat. Satoisuuteen vaikuttaa olennaisesti myös edelliskesän auringonvalon määrä, joten jännitystä riittää. Oman kokemuksen mukaan avomaalla kakkosvyöhykkeen eteläosassa matalalla kasvatustavalla ja useaa runkoa suosimalla saa varmimmin satoa. 

Kasvuun lähtöä kannattaa huonon näköisilläkin vanhoilla köynnöksillä odottaa ainakin juhannukseen saakka. Pistokkaita on hyvä ottaa talvileikkauksen yhteydessä ainakin omajuurisista köynnöksistä ainakin siltä varalta, että köynnöksiä on kuollut kokonaan talven aikana. Pistokas kasvatuksesta on ohje Ohjeita ja vinkkejä osiossa. 

Vuosikokouksessa saimme hyvät tietopaketit uusista hiivavalmisteista viininvalmistukseen, uusista lajikkeista ja viinin valmistuksesta PiWi-rypäleistä. Pääsimme myös maistamaan saksalaisten ja ruotsalaisten PiWi-viinien lisäksi osallistujien omia viinejä, joiden makumaailmassa on tapahtunut huima positiivinen kehitys reilussa kymmenessä vuodessa. 

Lisäksi esiteltiin Mihara note-sovellus ( https://note.mihara.fi ) joka auttaa pitämään viinitarhan järjestyksessä ja kasvikohtaisesti tallentamaan olennaisia tietoja kasvamisesta, kypsymisestä, sadosta, sairauksista ja niin edelleen. Sovellus toimii myös kännykässä puheohjauksella ja on tehty helppokäyttöiseksi. Se kehitysvaiheessa ja on ainakin vuoden 2026 loppuun asti yhdistyksen jäsenille ilmainen. Kannattaa ottaa käyttöön ja antaa palautetta, jotta sitä voidaan edelleen kehittää. 

Yhdistys on liittynyt Suomen Puutarhaliiton jäseneksi. Tarkemmin Viininkasvattajien vuosijäsenmaksun maksaneille tulevista eduista myöhemmin sähköpostitse suoraan jäsenille.

Ja vielä viimeinen muistutus: 

Vaikuta suomalaisen viininkasvatuksen tulevaisuuteen!

Nyt on aika kartoittaa vuoden 2025 sato ja viedä kotimainen viininkasvatus uudelle tasolle! Entinen Satokysely on muuttanut muotoaan Viininkasvatuksen vuosikartoitukseksi, joka toteutetaan nyt ensi kertaa yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen (Luke) kanssa.

Miksi vastata?

Tavoitteenamme on luoda virallista ja luotettavaa tietoa suomalaisista lajikkeista, viljelyaloista ja rypäleiden kypsyydestä. Tämä tieto on elintärkeää suomalaisen viininkasvatuksen kehitykselle ja analysoinnille.

Huomioi nämä:

  • Jokainen vastaus merkitsee: Vastaa, vaikka satoa ei olisi tullut lainkaan – nollatulos on aivan yhtä tärkeä tieto kokonaiskuvan kannalta!
  • Kesto: Kyselyyn vastaaminen vie noin 20 minuuttia.
  • Deadline: Kysely on avoinna 30.3.2026 asti.

Lämmin kiitos, että annat panoksesi yhteisen asiamme eteen! 

Vastaa kyselyyn tästä: https://forms.gle/q235f8XLH9tLDsBu8

Suotuisaa kasvukautta toivottaen,

Jari Suvilehto, puheenjohtaja

Suomen Viininkasvattajat RY

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.