Viinitarhan menestymiseen liittyy mahdollisimman hyvän paikan valinta. Virhe suunnittelun tässä vaiheessa voi olla viinitarhalle korjaamaton ja kyseenalaistaa koko hankkeen.
Viiniköynnösten kasvatuskurssi Piikkiössä 6.11.2010
Suomen Viininkasvattajat ry. järjestää lauantaina 6.11. viiniköynnösten kasvatukseen keskittyvän kurssipäivän otsikolla ”Viiniköynnöksen kasvatus Suomessa”. Paikkana toimii Tuorlan maaseutuoppilaitoksen auditorio Piikkiössä. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu heti…
Viinimaa nimeltä Kroatia
Kroatia oli jo ennen toista maailmansotaa Jugoslavian valtioiden enemmän tai vähemmän vakaassa liitossa maatalousvaltaisempi maa kuin Serbia. Tämä elinkeinorakenteen erilaisuus aiheutti Serbian ja Kroatian välillä…
Viiniköynnösasiaa Pärnussa
Eestiläiset järjestävät Pärnussa 11.9.2010 viiniköynnöstapahtuman. Tilaisuudessa ovat mukana ainakin Raimo Saar, Harri Boom ja Liia Kaska Eestistä sekä Edgars Ziemanis Latviasta. Asiantuntijat kertovat lajikkeista ja…
Viiniköynnös kasvihuoneessa
Lämmittämättömällä kasvihuoneella on kolme isoa etua avomaalla kasvattamiseen verrattuna, etenkin pohjoisessa. Kasvihuoneessa on kesällä kasvukautena paljon ulkoilmaa lämpimämpää, jolloin taimi kasvaa nopeammin, kasvaa isoksi jo…
Viiniköynnöksen leikkaaminen
Leikkaamista ei kannata pelätä. Kun leikkaa syksyllä lehtien putoamisen jälkeen, mutta ennen keväällä alkavaa silmujen turpoamista, köynnöksen voi katkaista vapaasti. Hankalin aika kasville on huhti-toukokuussa,…
Totta se on.
Nyt on saatavilla lajikkeita, jotka ovat talvenkestäviä Suomen oloissa, ulkonakin. Silti täällä joudumme ottamaan luonnon olot huomioon tarkemmin kuin perinteisissä viininviljelymaissa. Positiivisena puolena Suomen pitkä…
Viiniköynnösyhdistys Suomeen!
Muutama viiniköynnöksien kasvattamista opiskellutta, tutkinutta ja harrastanutta henkilöä tapasi viime vuonna toisensa. Vaihdoimme ajatuksia ja uskoimme, että kiinnostuneita on muitakin.
Viiniköynnösten kasvatuskurssi Helsingissä 20.3.2010
Joukko viininkasvatusta pitkään harrastaneita ja ulkomaillakin opiskelleita henkilöitä kertoi kokemuksistaan viiniköynnösten kasvattamisesta avomaalla Suomessa. Tällä kerralla saimme vierailevan puhujan Latviasta. Andris Dishlers kuuluu niihin, jotka…