Tervehdys

Minulla on ollut noin viiden vuoden ajan kasvamassa pihasaunan eteläseinällä 2 zilgaa ja 2 Jubileum Novgorodia ja kaipaisin ohjeita ensivuotta
varten sekä lannoitukseen että leikkaamiseen.

Tänä vuonna Zilgat ovat kumpikin tehneet ensimmäiset terttunssa, marjat tosin ovat edelleen vihreitä ja karviaisia pienempiä, eli enää ei liene toivoa että ne kypsyisivät tänä vuonna? Jubileum Novgoridissa ei ole ollut kukintoja vielä koskaan. Tässä sitten sarja kysymyksiä joihin
en ole netistä löytänyt vastausta tai olen vain lähinnä hämmentynyt erilaisten ohjeiden kirjosta...

1) Kalkitus
Netistä löysin tiedon että Zilga tykkää happamasta maasta (ph 5.5 - 6.5), eli sille ei ainakaan kannata antaa kalkkia tai tuhkaa.
Entäpä Jubileum Novgorodia, tykkääkö se happamasta vai kalkitusta maasta?

2) Lannoitus keväällä
Olen tähän asti antanut lannoituksena keväisin kanankakkaa sekä puuliiteriin kertynyttä maa/puu seosta koska joku suositteli sellaista.
(En tiedä tiedä mihin tuo suositus perustui.) Onko tämä riittävää, vai pitäisikö köynnöksille antaa myös muuta lannoitusta?

3) Lannoitus syksyllä
Mitä lannoitetta suosittelisitte

4) Suojaus talvea varten
Olen tavannut kasata rungon juuren ympärille muutaman kottikärryllisen puiden lehtiä jotka olen sitten kesän alussa ottanut pois.
Onko tämä hyvä tapa, vai kannattaisiko toimia jotenkin toisin.

5) Leikkaus syksyllä
Olen antanut köynnösten tavallisesti kasvaa kesäisin vapaasti saunan katonrajaan asti ja jättänyt sitten sillensä. Viime talvi oli leuto ja köynnöksien runko selvisi tällä tyylillä hyvin ja kasvu jatkui keväällä vanhoista rungoista, mutta parina ankarimpana talvena kasvu on alkanut vasta juuresta.

Tänä vuonna yritin ensimmäisen kerran leikata köynnöksia nyt elokuun alussa, leikkaamalla latvoista pois noin 20-40 senttiä, samoin kuin
karsin lyhensin myös muutamia tämän vuoren uusia oksia noin puolella rungon muista osista. Onko tämä riittävä tapa. Jostain olen lukenut ohjeita että köynnökset voisi leikata myös mataliksi, mutta en ymmärrä miten voisi siinä tapauksessa unelmoida seuraavana vuonna sadosta joka tulee käsittääkseni aina seuraavan vuoden kasvustoon.

6) Köynnösten monistaminen
Haaveilen siitä että saisin monistettua noita zilgoja ja jubileum novgorodeja siten että saisin myöhemmin noin 20 köynnöksen tarhan.
Onnistuuko se zilgojen kohdalla jos yritän kasvattaa uusia köynnöksiä tämän vuoden marjojen siemenistä.

Entä voiko leikatuista oksista saada jotenkin kasvamaan uusia köynnöksiä esim uittamalla vedessä jotta niihin alkaisi muodostua uusia juuria?